Aallon groupin IPO ja vaaliviikko

Aallon Groupin osakekaupankäynti alkoi tänään maanantain 8.4.2019 Helsingin pörssin First North -listalla. Aallon Groupin IPO oli hyvin mediassa esillä ja jopa minun postilaatikkoon tipahti Aallon Groupin listautumisestite jostakin syystä. En tiedä mistä he ovat minun osoitteen saaneet. Se läpyskä lensi kuitenkin komeassa kaaressa paperinkierrätyskortiin, cityvihreä kierrättäjä kun olen. Suhtauduin Aallon Groupin listautumiseen skeptisesti, tai siis äärioikeistolaisesti kuten YLE ja HS sen paremmin ilmaisevat (Suom. skeptismi = äärioikeistolaisuus). Eli en osallistunut yleisöantiin. Olisi ehkä kannattanut. Aallon Group jäi kaupankäynnin päätteeksi erittäin vahvaan 34% nousuun 8,9 euroon heti avauspäivänä. Yhtiön viime viikolla järjestetty yleisöanti merkittiin 15,2-kertaisesti. Aallon Groupin osakkeiden merkintähinta oli yleisö- ja instituutioannissa 6,60 euroa osakkeelta.

Havaintoja ennen vaaleja

Helsingin kaduilla on havaittavissa väkivaltaisia äärivasemmistolaisia liikehdintää, jonka taustalla on poliisin mukaan löyhästi toisiinsa yhteydessä oleva nuorisoporukka. Voihan sitä poliittista äärivasemmistolaista väkivaltaa silläkin nimellä kutsua. Rakkaalla lapsella kun on monta nimeä.

Eniten ihmetyttää avoin huumekauppaa Helsingin Rautatieaseman välittömässä läheisyydessä. Yleensä siellä lähellä partioi aina joku poliisimaija, mutta huumekauppaa se ei tunnu haittaavan, ei edes hidastavan. Jostain syystä siihen ei haluta puuttua. Toisin sanoen huumekauppaan puuttumiseen ei löydy Helsingistä poliittista tahtoa. Sen sijaan huumeidenkäyttäjille ollaan kyllä priorisoimasssa rahaa valvottuihin huumeidenkäyttökoppeihin. Eläköön punavihreä Helsinki. Minulla ole siviilirohkeutta puuttua avoimeen huumekauppaan esimerkiksi ilmoittamalla siitä 10 metrin päässä olevalle poliisipartiolle, koska on hyvin todennäköistä että saan itse syytteet joko rasismista, ihmisarvon loukkaamisesta tai jopa kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan. Joten ehkä parempi että en puutu muiden bisneksiin.

Pelolle ei pidä antaa valtaa!

Ilmastokriisillä pelottelulla ja aiheella flirttailulla saadaan kylvettyä pelkoa äänestäjiin. Erityisesti nuoria on onnistuttu manipuloimaan erittäin hyvin. Nuoret kun eivät muusta puhukaan kuin ilmastonmuutoksesta. Moni suomalainen nuori on myös ahdistunut ja tuntee syyllisyyttä ilmastokriisistä. On joku jopa harkinnut itsemurhaakin. Se on valitettavaa ja edesvastuutonta, että nuoria aivopestään, pelotellaan ja manipuloidaan ilmastonmuutoksella. Pelolle ei pidä antaa valtaa !

Tässä lopuksi vielä kaikille nuorille vihervasemmistolainen sharia-lain ohjeistus miten kunnon ilmastouskovaisen pitää elää, jotta pääsee taivaaseen. Lycka till !

 

vihervasemmisto-partiolehden-ilmastopeli

Lapsettomuutta tuputetaan nuorille suomalaisille partiolaisille ratkaisuksi ilmastokriisiin !

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s