Syvä osanottoni Turussa tapahtuneen terrori-iskun viattomille ja syyttömille uhreille.
Minulla ja Britanniaa edustavalla somalitaustaisella kestävyysjuoksijalla Sir Mohamed “Mo” Farahilla on yksi yhteinen piirre. Me molemmat välttelemme uutisten katsomista, koska uutisissa harvoin kerrotaan mitään hyvää. Turun perjantaisia tapahtumia ei voinut kuitenkaan välttyä katsomasta. Tämä ei pitänyt mennä näin. Nyt Suomi 100-juhlavuoden aikana on Suomessakin uusi rikosnimike – Terrorismirikos (terroristisessa tarkoituksessa tehty murha / murhan yritys).
Heti kun tekijästä saatiin tarkempaa tietoa, alkoi YLE:n uutisissa massiivinen rasisminvastainen kampanja. Samalla sosiaalisen median pimeät liberaalivoimat alkoivat levittämään vääriä tietoja tästä naisiin kohdistuneesta viharikoksesta ja epäillystä tekijästä. Esimerkiksi monet liberaaleja arvoja kannattavat turkulaiset väittivät sosiaalisessa mediassa, että mitään puukotusta ei olisi koskaan tapahtunut tai että “liikenneonnettomuuden vaihtoehtoa ei voida vielä sulkea pois tässä vaiheessa” + rasisminvastaiset hastagit perään. Tämä kaikki siis silloin, kun viranomaiset olivat vahvistaneet tutkivansa Turussa tapahtuneita joukkopuukotuksia terroristisessa tarkoituksessa tehtyinä murhina ja murhan yrityksinä. Monet turkulaiset kertoivat paikallislehden haastattelussa, että terrori-isku ei tullut heille yllätyksenä ja että tätä osattiin odottaa. Monesti opiskeluaikoina Turussa käyneenä en voi jakaa heidän mielipidettä. Minä en ole koskaan havainnut että Turussa olisi ollut radikaalia islamia tai muuta ääriajattelua. Ehkä en ole sitten eksynyt Turun No-Go alueille, tai sitten olen vaan niin sinisilmäinen että en osaa nähdä ympärillä olevaa pahuutta. Minulle kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia ihonväriin, uskontoon tai sukupuoleen katsomatta. Me olemme erilaisia, mutta silti niin samanlaisia tämän taivaan alla.

Arvoliberaalin toimitaohjeet hätätilan sattuessa
Kaiken kriisin ja kauheuden keskellä hatun noston arvoinen suoritus MTV Uutisten rikostoimittaja Pekka Lehtiselta, joka on tehnyt hyvää journalistista työtä tämän kaamean terrorismi-rikoksen selvittelyssä ja uutisoinnissa. Harva toimittaja pystyy tällaisissa kriisitilanteissa toimimaan puolueettomasti ja uutisoimaan faktat edellä, jolloin erilaisille äänekkäille pienpopulistiryhmille jää vähemmän mediatilaa oman “mielipiteen” esilletuomiseen.
Katsomisen arvoinen video: Geopolitiikan tutkija Alan Salehzadeh analysoi IL-TV:n Sensuroimaton Päivärinta -ohjelmassa terrorismin uhkaa Suomessa. Terrorismitutkija: Suomessa kävelee tikittäviä aikapommeja, isku mahdollinen – “Heidät pitäisi karkottaa” http://www.iltalehti.fi/iltv-paivarinta/201705240204909_iv.shtml
Terrorismista politiikkaan. Männä viikolla julkaistiin YLE:n puoluegallup (toim. huom. gallupeillä ei ole vielä Suomessa äänestysoikeutta), jossa huono vitsi on muuttumassa painajaismaiseksi todellisuudeksi. Vihreät – De Rödä on nousemassa kovaa vauhtia Suomen suurimmaksi puolueeksi seuraavissa eduskuntavaaleissa (2019). Jo viime kuntavaaleissa oli havaittavissa viherpopulismin nousua, jossa luvattiin uusia viheralueita, Suomen metsien muuttamista suojelualueeksi, maahanmuuton lisäämistä, autoilun kriminalisointia, maaseudun näivettymistä jne.

Lähde: YLE
Lista muutoksista, jos/kun vihreät – De Röda nousee pääministeripuoleeksi 2019:
- Sukupuolineutraali varhaiskasvatus pakolliseksi jokaiseen kuntaan.
- Pakolliset kasvisruokapäivät alakouluihin
- Pakolaiskiintiön tuntuva kasvattaminen nykyisestä
- Helsinkiläiset saavat Guggenheimin sekä hienon suurmoskeijan.
- Autoilu kielletään Helsingin keskusta-alueella. Tulee niin sanotut tietullit.
- Paperittomille maahanmuuttajille samat edut kuin veroja maksaville suomalaisille.
- Lähi-idän sota-alueilta Suomeen palaaville vierastaistelijoille ilmainen kuntoutus ja terapia
- Paperittomille ilmainen terveydenhuolto, ruoka, majoitus + korotettu päiväraha
- Kansalaispalkka kaikille
- Kävelybulevardi Helsingistä Hämeenlinnaan
- Autoveron nostaminen
- Polttoaineveron nostaminen
- Sananvapauden rajoittaminen entisestään!
- Talvivaara saa jatkaa menestyksekästä toimintaansa
- Ydinvoiman tukeminen
- Jyväskylän rallin lakkauttaminen
- Osinkotuloverotuksen kiristäminen ja pääomaveron nostaminen, koska jostakin on rahat otettava edellä mainittujen ihanuuksien maksamiseen.
Salkku on salkku vaikka voissa paistaisi. Näköjään osakemarkkinat ovat alkaneet epäilemään Trumpin kykyä uudistaa Yhdysvaltoja ja sen taloutta, joka heijastuu nyt osakemarkkinoilla hermoiluna. DOW ja NYSE eivät ole tehneet uusia ennätyksiä enää moneen viikkoon. Ongelmia paratiisissa siis. Eikä Yhdysvallat uudistu pelkästään vanhoja hiilikaivoksia avaamalla – päinvastoin! Trumpin tehtävä on vaikea, kun pitää tasapainoilla äänestäjien, median ja suuryritysten välimaastossa. USA:n taloudessa on monia ongelmia. Amerikkalainen suurteollisuus tarvitsee kipeästi halpatyövoimaa, jotta se olisi kilpailukykyinen muiden halpatyövoimaa käyttävien maiden kanssa. Yhdysvallat tarvitsee myös halpatyövoiman lisäksi korkeasti koulutettuja maahanmuuttajia talouden uudistamiseen, kuten aina ennenkin. Halpa öljy on sekä kirous että siunaus. Yhdysvaltojen on myös valmistauduttava korkojen nousuun, joka on aina ollut myrkkyä markkinoille. Erityisesti suurella velkavivulla varustetut REIT:t ovat ensimmäisenä ottamassa osumaa, kun ilmaisen rahan tulo loppuu kuin kanan lento.