Ilmastopopulisti Joe Biden Amerikan presidenttinä

Presidentti Joe Biden antoi virkaanastujaisissa kaikille kaikkea, kuten populisteilla on tapana lupailla. Hän lupasi ei enempää eikä vähempää, kuin olla jokaisen äänestäjän presidentti ja yhdistää kansan. Joe Bidenin puheesta tuli mieleen Antti Rinteen (sdp) eräs kaunis vappupuhe, jossa luvattiin demokratiaa, yhtenäisyyttä ja vappusatanen kaikille. Miten sitten kävikään. Puheet olivat valhetta ja mitään vappusatasta ei tullut. Valheilla puolue pääsi valtaan ja samoilla valheilla on päästy valtaan nyt myös Yhdysvalloissa.

Populisti Joe Biden
Joe Biden 2020

Mikä muuttuu Bidenin aikana, vai muuttuuko mikään? Yksi Bidenin populistisimmista lupauksista on ollut rokottaa 100 miljoonaa ihmistä 100 päivän aikana. Uskokoon ken tahtoo, kun ottaa huomioon miten huonosti rokotusohjelmat ovat esimerkiksi Euroopassa toimineet. Kysymys on enää siitä kiinni, että ketä Biden alkaa sitten syyttämään kun kunnianhimoinen rokotusohjelma epäonnistuu. Varmasti se jollain tavalla saadaan Trumpin syyksi.

Vaalikampanjan aikana Biden on kiivaasti väittänyt ajavansa jopa Trumpia tiukempaa linjaa Kiinan suhteen. Eli kauppasota jatkuu ja lisää kaaosta on tulossa sillä rintamalla, kun Biden alkaa tivaamaan ihmisoikeuksia Kiinan kommunisteilta. Armoa ei tule myöskään saamaan Venäjä. Venäjän ja USA:n suhteet eivät tule paranemaan Bidenin kaudella, ottaen huomioon Bidenin ennakkoluulot ja asenteet venäläisiä kohtaan. USA:n ja Venäjän huonot suhteet heijastuvat Europpaan ja sitä kautta negatiivisesti Suomeen. Bidenin keinovalikoimaan tulee aggressiiviset ja “keinotekoiset” tullit Venäjää vastaan, josta kärsijänä toimii Suomi ja Eurooppa. Trumpin tavoin populisti-Biden tulee käyttämään kauppapolitiikkaa keppihevosena muita maita vastaan ja korostamaan kotimaisen tuotannon merkitystä. America First politiikka jatkuu siis myös Bidenin kaudella. Tästä esimakua tulee samaan eurooppalainen autoteollisuus, joka tulee tuntemaan nahoissaan demokraattien ja Bidenin vihan ja ennen näkemättömät tullit. Näillä esimerkeillä Biden ei eroa Trumpista millään tavalla, paitsi populistisilla ja tyhjillä lupauksilla.

Edellä mainitut asiat huomioon ottaen monen asiantuntijan mielestä Yhdysvaltojen kilpailukyky tulee putoamaan. USA:n BKT on laski vuonna 2020 eri arvioiden mukaan yli neljä prosenttia ja Yhdysvalloissa on tällä hetkellä yli 10 miljoonaa työtöntä. Biden lupaa heille kaikille ruusuista tulevaisuutta, mutta populistin tavoin sanoo sivulauseessa että hän ei yksin pysty muuttamaan mitään.

Mutta tulee ainakin yksi iso muutos Bidenin kaudella. Nimittäin tuntuvat veronkorotukset henkilö- ja yritysverotukseen. Siinä missä Trump alensi verotuksta, niin nyt Biden nostaa veroja. Yleensä taantuman, laman ja globaalien kriisien aikana ei nosteta veroja, koska se on idioottimaisin asia mitä poliitikko voi tehdä. Mutta Joe Biden tekee sen silti. Populisti-Bidenin uhmakkaat veronkorotus puheet ovat saaneet jo demokraattien äärivasemmistolaisessa siivessä paljon kiitosta.

Mutta vaikka valta vaihtuu Amerikassa, niin yksi asia pysyy. Äärivasemmistolainen vihapuhe Twitterissä jatkuu.

Advertisement