Maailmanloppu tulee oletko valmis

Maailmanloppu tulee, enkä nyt tarkoita ilmastonmuutosta enkä muitakaan salaliittoteorioita. Maailmanlopulla tarkoitan tulevaa pörssiromahdusta, jota nyt suomalainenkin valtakunnallinen vasemmistomedia on alkanut rummuttamaan. Jenkkien isoin pörssi-indeksi ei ole laskenut vielä edes 10% kun suomalainen vastuullinen paskamedia jo alkaa edesvastuuttomasti pelottelemaan ihmisiä. Eräs Suomen isoin mutta samalla myös huonoin päivälehti suorastaan copy-pastetti kansainvälisestä mediasta erän maailmanlopun ennustajan synkät tulevaisuuden näyt. Jutussa puhuttiin “superkuplan” puhkeamisesta ja USA:n historiansa suurimmasta varallisuuden alaskirjauksesta. Tällaisen synkän arvion heitti medialle brittiläisen varainhoitoyhtiö GMO:n perustaja Jeremy Grantham. Hän vertaa ihan pian poksahtelevaa superkuplaa aiempiin pörssiromahduksiin, jotka olivat mm. 1929 pikku romahdus, 2000-luvun IT-kuplan puhkeaminen ja 2008-finanssikriisin puhkeaminen. Grantham varoittelee, että nykyisen pörssikuplan puhkeaminen voisi johtaa USA:n historiansa suurimpaan varallisuuden arvonalenemiseen. Tällä hän viittaa siihen, että USA:ssa eri omaisuusluokkien arvosta voisi haihtua pieruna saharaan jopa 35 000 miljardia dollaria. Se on paljon rahaa se. Sillä saisi nyt ainakin just ja just yhden sote-maakuntamallin rahoitettua Suomeen yhdeksi vuodeksi.

Granthamin kaikista ennusteluista mielenkiintoisin oli viittaus S&P-indeksiin. Grantham nimittäin arvioi, että S&P 500-indeksi laskisi nykyisestä 4500 pisteestä jonnekin 2500 piteeseen, eli lähimain sinne missä oli kevään 2020 korona pohjat. Mielenkiintoinen arvio, jonka kuka tahansa on voinut vetää hatusta. Perusteluja tälle 2500 pisteelle ei tietenkään löydy, koska se on vaan hyvä arvaus. Muistan kun me kans lapsena leikittiin arvausleikkiä. Siitä on näköjään joku saanut itselleen ihan hyväpalkkaisen ammatin, saa ihan aikuisten oikeasti arvailla ja arvata. Ja sitä puppua ihmiset vielä uskovat ja maksavat siitä.

Noh, oli Granthamin jorinoissa ihan faktaakin ripaus mukana. Grantham nimittäin syytti nykyisen superkuplan muodostumisesta FED-keskuspankkia ja muiden maiden keskuspankkeja, jotka harjoittivat liian löysää rahapolitiikkaa aivan liian pitkään. Finanssikriisin jälkeen 2008 keskuspankit ovat elvyttäneet, tulostaneet isoja seteleitä 24h ja koodanneet ykkösinä ja nollina rahaa bittiavaruuteen, vaikka sille ei ollut mitään käytännön tarvetta pitkään aikaan. Näin on yli vuosikymmenen aikana syntynyt kupla, jossa elvytysrahat ovat valuneet osakemarkkinoille, nostaen samalla pörssikursseja ja indeksejä uusiin huippuihin. Itse pörssiyhtiöiden tulokset eivät ole kasvaneet vuosien mittaan samalla kulmakertoimella kuin pörssikurssit. Granthamin mukaan pörssikupla tulee poksahtamaan viimeistään silloin, kun keskuspankit joutuvat luopumaan elvyttävästä rahapolitiikasta ja nostamaan korkoja. FED alkaa myös kaiken tämän lisäksi pienentämään tasettaan, eli myymään ostamiaan velkakirjoja. FED on ollut ylivoimaisesti isoin velkakirjojen ostaja markkinoilla ja tiettyinä ajanhetkinä se on ollut ainut velkakirjojen ostaja. Kuka niitä velkakirjoja sitten jatkossa markkinoilta ostaa, sitä ei edes Grantham pystynyt vielä arvaamaan. Eli käytännössä se tarkoittaa selkokielellä sitä, että FED:n taseessa olevaa paskaa ei halua ostaa kukaan millään hinnalla. Ja lopputulema tästä on se, että FED joutuu jatkamaan velkakirjojen ostoa ennemmin tai myöhemmin. Eli takaisin lähtöruutuun kulkematta vankilan kautta.

Linkki Granthamin alkuperäiseen maailmanlopun ennustukseen.

Mä missasin 2020 kevään korona dipin, mutta nyt näyttää siltä että uusi ostomahdollisuus on aivan nurkan takana, ainakin jos maailmanlopun ennustajia on uskomista. Viimeistään keväällä nähdään mitä tapahtuu markkinoilla, kun FED lopettaa arvopaperiostot kokonaan (ehkä vain hetkeksi) ja nostaa korkoa. Voi tulla monelle sijoittajalle kaamee krapula yli 10 vuotta kestäneen FED-dokaamisen jälkeen kun portsari ottaa niska-perse otteella kiinni ja heittää sijoittajan kadulle ohi ajavan bussin alle.

Lisättäköön vielä tähän loppuun, että asiantuntijat ja arvailijat ennustavat, että euroalueen inflaatio tulee putoamaan nykyisestä kohti 2% tasoa ja että EKP:n jaktaa elvyttävää rahapolitiikkaa.

20 vuotta sitten tapahtui virhe

Jonnet eivät ehkä muista, mutta tasan 20 vuotta sitten eli uudenvuoden yönä 1.1.2002 Suomi hyppäsi tuntemattomaan, kun se luopui markasta ja otti eurot käyttöön. Tuulipukukansa jonotti Suomen Pankin edessä uutta valuuttaa kuin jotakin ihmelääkettä. Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Kaikki halusivat olla ensimmäisiä, joilla on mahtavia euroja taskussa. Muistaakseni myös Kreikka taisi ottaa samaan aikaan euron käyttöön. Ja siitähän tulikin varsinainen menestystarina, etenkin Kreikassa. Niitä Kreikan velkoja saavat maksaa vielä Suomen seuraavat 3 jälkipolvea. Palatakseni vielä ajassa taaksepäin, niin 20 vuotta sitten elämä oli muutenkin hieman erilaista ja jollakin tavalla parempaa. Suomi oli vielä silloin Pisa-tulokissa maailman kärkeä ja suomalaisesta koulutuksesta oltiin kovaa vauhtia tekemässä vientituotetta. Nyt Suomi on tippunut Pisa-tuloksissa maailman häntäpäähän eikä kukaan tiedä miksi, tai ei uskalla sanoa sitä syytä ääneen. 20 vuotta sitten ei ilmastonmuutos ollut vielä lyönyt itseään läpi valtamediassa. Vihreät ja greenpeace vastustivat silloin ydinvoimaa ja kahlitsivat etenkin Saksassa itseään rautateiden kiskoihin ja puiden oksiin. Nyt nämä samat vihreät ovat huutamassa kurkku punaisena ydinvoiman puolesta, koska se on niin hyvää ja vihreää nykyään. 20 vuodessa ehtii näköjään moni asiaa muuttua, joskaan radioaktiivinen ydinjäte ei siinä ajassa ehdi puoliintua, mutta vihreiden takki ehtii kyllä kääntyä niin että napit lentää. Mainittakoon vielä, että 20 vuotta sitten tultiin kouluun ja töihin flunssaisina eikä siinä ei ollut mitään ihmeellistä. Myöskään päivystävää feminismiä ei oltu vielä keksitty ja meillä oli vielä silloin 2 sukupuolta – mies ja nainen. Nyt 2022 sukupuolia on jo ainakin 10 ja lisää on tulossa ennen vuosikymmenen vaihdetta. Myös journalismin taso oli 20 vuotta sitten parempaa, joskin pinnan alla kuohui myrkyn vihreä väri. Silloin 2002 ei ollut vielä Facebookia ja Twitteriä, jonne äärivasemmisto ja vihreät olisi voineet oksentaa vihapuhetta.

90 euroa suoraan työmiehen rintataskuun.

20 vuotta on kulunut ja mitään hyvää euro ei ole ainakaan Suomelle tuonut. Näin vastaavat tavalliset töissä käyvät veronmaksajat. Joitakin vuosia sitten Perussuomalaiset halusivat euro-eroa, samaan aikaan kun Britit saivat oman itsenäisyytensä takaisin Brexitin kautta. Silloin mediassa maalattiin kaikkia Perussuomalaisia pölhöpopulisteiksi ja tolloiksi. Euro oli kuulemma parasta mitä Suomelle oli koskaan tapahtunut. Nyt 2022 ääni kellossa on muuttunut. Jopa jotkut taloustieteen professorit ovat uskaltautuneet omalla kasvolla tulemaan julkisuuteen sanomaan, että eurosta ei ole ollut suomelle paskaakaan hyötyä – pikemminkin päinvastoin. Talouden matolukuja yhteen laskeneet ekonomit ovat myös uskaltaneet tunnustaa sen faktan nyt ääneen, että eurosta ei ole ollut pelkästään hyötyä, kuten meille on aiemmin valehdeltu. Jotkut ekonomit ovat jopa sanoneet, että eurosta on ollut enemmän haittaa kuin hyötyä. Haittapuoli on tietenkin se, että omasta valuutasta luopuminen tarkoitti silloin myös devalvaatiosta luopumista, jolla pidettiin yllä Suomen teollisuuden kilpailukykyä. Etenkin Suomelle tärkeän puuteollisuuden ja Venäjän kaupan ongelmat oltaisiin voitu ratkaista devalvaatiolla. Etenkin EU:n pakotteista johtuvat Venäjän viennin vaikeudet ovat sattunut erityisen paljon Suomen talouteen. Oman markan devalvaation kanssa oltaisiin nyt oltu paremmassa asemassa kuin eurossa. Eurosta hyötyjiä ovat olleet lähinnä pieni joukko pieniä yrityksiä, jotka vievät tavaraa muihin euromaihin. Eli suuret suomalaiset yritykset ovat kärsineet ja pienet yritykset hyötyneet eurosta. Esimerkkinä tästä: Markka-aikaan kahvikupin sai femmalla, nyt kahvi maksaa 2,50 eli 15 vanhaa markkaa. Valitettavasti suomalainen paperiteollisuus ei pysty samanlaista hinnankorotusta siirtämään omiin lopputuotteisiin samalla tavalla kuin torin laidalla sijaitseva kahvilayrittäjä. Eli iso teollisuus kärsii ja pienet hyötyy eurosta.

Euro on ollut menestystarina, etenkin Kreikassa

Euron käyttöönotto Suomessa on myös tarkoittanut yhtä askelta lähemmäksi liittovaltiokehitystä, jossa kaikilla on sama raha ja samat velat.